keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kokeellista korttiaskartelua

Niinhän se on, ettei aina voi onnistua. Ei edes joka kerta.

Tulevana lauantaina on luvassa häät, joihin minäkin olen saanut kunnian osallistua. Lupauduin olemaan vastuussa yhteislahjan kortista, ja heti innostuinkin - kirjontaa tai ainakin ristipistoja pitää kokeilla!


Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin. Ruutupaperille suunnittelu ei kummoisia taiteilijan lahjoja vaadi.


Tässäkin kohtaa uskoin vielä tulevaan (ja nyt kun kuvaa tarkastelen, olisi koko homman voinut jo jättää tähän).


Monta monituista päänsisäistä kirosanaa myöhemmin sain kortin valmiiksi. Lisäsin muutaman piston, mutta ei se oikein korttiparkaa pelasta.

Syytän rupuisesta lopputulemasta huonoa lankavalintaa, vähän kärsimätöntä tekijää (olisihan tuohon voinut edes inspiraatioksi jostain mallia katsoa), puolta desiä liimaa sekä Suomen hallitusta, kun sitä nyt vaan on niin hyvä aina välillä syyttää.

Edelleen kyllä pidän korttien kirjomisista ja ristipistoistakin, tuotekehittely jatkuu! (Siis onnea vaan lähitulevaisuudessa juhlivat, jotain tämänkaltaista on odotettavissa...

 - - -

Lisäys: Oho, olinhan minä katsonut mallia, Muita ihania -blogista nimittäin. Muistelin, että tuo kortti oli kirjottu eikä ristipistelty, mutta aikalaillahan tuo yks yhteen on. Harjoitus tehnee mestarin, joten yhä innokkaampana suunnittelen korttipohjien koristuksia!

2 kommenttia:

  1. Miun mielestä sievä kortti, turhaa kriittisyyttä! :)
    -S

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Vois kai tuo rumempikin olla, ja ainahan sitä pitää jättää varaa parantaa :)

    VastaaPoista