tiistai 5. elokuuta 2014

Kesän kesytys

Meren rannassa tuntui jo aavistus syksyä, mutta muuten olen keskittynyt lähinnä hikoilemaan. En voi uskoa, että jo parin kuukauden päästä pitäisi muka palella ja pukea päälle kerros toisensa jälkeen. +30 astetta edelleen tuntuu siltä, kuin kesä tahtoisi uppiniskaisesti jäädä, vaikka olisi jo aika hiljalleen kesyyntyä ja antaa tilaa tulevalle.

Väistämätön kuitenkin on edessä, sen varmistavat vuodenajan vaihtumisen merkit: asuintoveri palasi töihin ja mielitietty koulutielle, Facebook täyttyy päiväkodin aloittavista naperoista, ja minä näpyttelen työhakemuksia sekä selailen työväenopiston kurssitarjontaa. Mielessä pyörivät etikkakurkut, mustikkamättäät ja sukkapuikot. Oikeastaan sitä jo odottaakin, että saa laittaa villaista ylle, vaikka en aiokaan kiirehtiä asioiden edelle - paistakoot nyt kun kerran paistaa.


Kesä 2014 oli on ollut juuri sellainen rakkauden kesä, josta haaveksin. Ja sopivasti jäi vielä nälkä, tuleehan noita kesiä. Eikä elämä syksyyn lopu, ei suinkaan! Mieli virkeänä ja innokkaana odotan taas uusia vaiheita. (Tiedä vaikka tämä blogikin tästä virkistyisi.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti