Siis eka kerta, taas! (Tosin asuintoverin mukaan näytin varsin asiantuntevalta keittoa valmistellessani. Usein ajattelenkin esimerkiksi outoon paikkaan seikkaillessani, että mikäli näytän siltä, että tiedän minne olen menossa, myös tulen perille löytämään. On muuten yllättävän toimiva taktiikka.)
 |
| Kuva täältä |
Ensinnäkin: lisää suola VASTA valmiiseen keittoon. Teki mieli kirjoittaa koko lause keppikirjaimin, mutta tämä riittäköön. Muistin kämppiksen maininneen asiasta jokunen aika sitten, mutta tietysti ohitin asian olankohautuksella nyt kun tieto olisi tullut tarpeeseen. Asuintoveri oli skeptinen koko keiton onnistumisen suhteen, suolan aiemmin lisääminen kun kovin estää herneiden kypsymistä.
Tästä selvittiin kuitenkin aiemmin mainitun näytä siltä, että tiedät mitä teet -metodin muunnoksella ja kärsivällisyydellä: yksinkertaisesti päätin, että p*rkele, kyllähän kypsyy kun tarpeeksi kauan hauduttaa. Minä en ruokaa roskiin heitä!
Toiseksi: älä yritä valmistaa ruokaa huonolla hellalla, jota ei voi pitää päällä puolta tuntia pidempään. Täten virallisesti perun kaikki induktioliesiä koskevat ylistyspuheeni, epäluotettavia ja herkästi hajoavia kapistuksia moiset! Hella siis lakkasi toimimasta kesken kaiken, mutta onneksi on uuni ja asuinkumppanin valurautainen uunipata. (Lämpö aluksi noin 200 astetta, sitten laskettiin 100-150 asteeseen ja hauduteltiin, kunnes keitto vaikutti sopivan sakealta ja herneet pehmenneiltä.)
Lopulta siis parin tunnin keittelysessio muotoutuikin varsin pitkäksi hauduttelu-, jännittely- ja tuskastelutuokioksi, vaan arvatkapaas oliko sen arvoista. Kyllä vaan! Kaiken tämän vaivan (ja ahdistuksen) jälkeen soppa maistui erittäin herkulliselta. Taidan kuitenkin ensi kerralla yrittää vähän vähempien mutkien kautta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti