keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Lauttasaari - Kallio - Kruununhaka - Kaleva

Lomailut on lomailtu ja nyt yritän pikku hiljaa palailla arkeen. Retkellä oli rentoa ja leppoisaa, syötiin, juteltiin, naurettiin ja ulkoiltiin, tätä viimeistä jopa sanan varsinaisessakin merkityksessä. Viime vuosina on tullut perinteeksi käydä Helsingissä aina keväisin, tosin tällä kertaa hieman normaalia aikataulua aikaisemmin. Täytynee siis suunnitella uusi visiitti kesälle. En haluaisi kuitenkaan muuttaa pääkaupunkiseudulle, sillä missäpä tällainen hyvin harvoin ulkomaille uskaltava sitten turisteilisi!

Vierailun ruokatarjoilut täytyy mainita erikseen, sen verran mahtavista makuelämyksistä sain nauttia! Yövyin kolmessa eri paikassa, ja jokaisessa ateriat olivat sekä runsaita että erittäin maukkaita. Sain syödäkseni muun muassa herkullista kotitekoista pizzaa, chili sin carnea, blinejä ja ihanaa appelsiini-oliivi-manteli -salaattia.

Herkkupöytien äärestä toissa iltana kotiin palatessa ei tuntunut kovin mieltä ylentävältä nostaa iltapalapöytään perinteiset ruispalat, voit ja juustot, vaan leivoin piirakan. Kuvia siitä ei ole, mutta jo melkeinpä perinteisen, aiemminkin mainitun Välimeren piiraan ohjeen suurin piirtein toteutin. Tein ohjeen puoliksi, ja korvasin osan vehnäjauhoista grahamjauhoilla, muistaakseni hieman ruisjauhoakin mukaan mätkäisin.

Täytteeksi laitoin oliiveja (olivat muuten vielä samasta purkista kuin edelliseen piirakkaan ja aivan hyviä), aurinkokuivattua tomaattia, yhden tuoreen tomaatin, punasipulia ja valkosipulia. Kermaa en laittanut ihan ohjeen mukaan, vaan säästin lirauksen seuraavan päivän munakkaaseen.

Eilen saimme vielä nauttia vieraanvaraisuudesta, kun poikaystäväni sisko kutsui meidät tomaattikeitolle ja ternimaitopannukakulle. En ole tietääkseni ennen maistanut ternimaitoa taikka munatonta pannaria, todella herkullista oli! Täytyy joskus kokeilla itsekin tuota munatonta versiota.

Mutta nyt höpinät sikseen, ja kuvia kehiin!


Herkullista karppipizzaa, täytteinä ainakin suppilovahveroita, fetaa & aurajuustoa, tomaattia, sipulia, kesäkurpitsaa...


 Perjantaina Lauttasaaren rannoilla näki jänniä juttuja! 
Kuvaamisen arvoista oli paljon paljon, mutta ei 
sitten oikein ehtinyt kun piti niin pällistellä.


Yöllä baarista ystävien luo kävellessä ilmassa oli hyviä merkkejä 
(sekä viheliäiseen paikkaan asennettu lipputanko)!


Kruununhaassa Siiri-kissa nautiskeli auringosta.


Maanantainkin kävelyllä näkyi jänniä juttuja, kuten söpöjä karkkitaloja. Kävelyseurana ollutta 1-vuotiasta herrasmiestä seuratessa kamera unohtui aika usein laukun pohjalle, joten vaikka kauniita taloja ja muita maisemia näkyi muistikortin täydeltä, tuli niistä lopulta ikuistettua vain muutama. 
Vaan eivätköhän ne siellä säily, jotta voi joskus ottaa uusintakierroksen!

Ja lopuksi palataan takaisin tuttuihin kuvioihin ja perusasioiden äärelle:


Sekosämpylät
Ohje ruisjauhopussin kyljestä puolikkaana 
ja muutenkin muokkailtuna (tietenkin).
  • 2,5 dl lämmintä vettä
  • puolikas pala hiivaa
  • liraus (~0,5 rkl) siirappia
  • ~0,5 tl suolaa
  • ~0,5 dl öljyä (käytin öljyä aurinkokuivattujen tomaattien purkista)
  • yhteensä n. 6 dl jauhoja, laitoin graham-, vehnä- ja ruisjauhoja sekä kauraleseitä ja spelttihiutaleita
  • muutama ruokalusikallinen siemensekoitusta (pellavan-, seesamin-, hampun- ja auringonkukansiemeniä ainakin taisi omassa sekoituksessani olla)

1. Hiiva liuotetaan veteen.
2. Lisätään siirappi, suola ja öljy.
3. Lisätään jauhoja vähitellen sekoitellen. (En laittanut kaikkea kerralla, reilun desin verran taisi jäädä leipomiseen.)
4. Annetaan kohota noin puoli tuntia.
5. Leivotaan sopivan kokoisiksi sämpylöiksi.
6. Paistetaan 225 asteessa kunnes ovat kauniin ruskeita, noin 20 minuuttia taisi meidän uuniltamme puuhaan kulua.

Alkuperäisessä ohjeessa öljyä tulee kaksinkertaiseen annokseen puoli desiä, mutta laitoin tähän puolikkaaseen melkein saman verran. Siltikin lopputuloksesta tuli mielestäni vähän jauhoinen, seuraavalla kerralla voisinkin kokeilla auttaisiko öljyn lisäämisen asiaan.

Yritän (taas) pysytellä täältä pois seuraavat pari viikkoa, kouluasioiden takia. Toivotaan, että onnistuu! Saa nähdä minkälainen superpostaus sitten on luvassa, kertyy näitä aiheita ja ideoita kuitenkin, vaikka yrittääkin ihan muihin asioihin keskittyä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti