Haasteen leipä nro 3: Siken sämpylät

Poikaystävän sisko raportoi Facebookissa tekemistään sämpylöistä, ja leipähaasteestani tietoisena suositteli ottamaan ohjeen kokeiluun. Kun viimein edellinen leipä syötiin loppuun, tuli aika leipomishetken. Ja eivät suosittelut mitään turhaa vouhotusta olleet, herkkua tuli!

Namasten rapeakuoriset sämpylät 

(alkuperäinen resepti täällä, oma näkemykseni aiheesta tässä)

6 dl vettä

20g hiivaa

vajaa 1 rkl suolaa

n. 9-10 dl jauhoja (ruis-, vehnä- ja sämpyläjauhoja, kaurahiutaleita ja vehnäleseitä)

"Jauhoja voi muunnella maun mukaan, mutta niin kauan kuin vehnää on vähintään puolet, niin ajat ja lämpötilat pysyvät samana" sanoo Sikke, niinpä uskalsin vähän soveltaa.

En kohottanut leipää yön yli, vaan noin parin tunnin ajan kylmässä uunissa. Tuon uunivinkin sain kerran ystävältäni, joka kohottaa omat leipomuksensa mikrossa. Siellä kun ei pitäisi ainakaan vetää, ja kulho on poissa muiden puuhastelujen tieltä!

Vaikka taikina saakin jäädä aika löysäksi, vähän enemmän olisin voinut jauhoja laittaa. Nostelin noin puolet taikinasta kauhalla pellille läjiksi, puolet mätkäytin uuninpannulle yheskoos, ikään kuin limpun muotoa henkimään.

Ja sitten uuniin paistumaan, noin 230 asteeseen 30-35 minuutiksi.

Läjät eli sämpylät ennen uunia

Sämpylät unohtuivat uuniin vähän liian pitkäksi aikaa, joten kuoresta totta tosiaan tuli rapea. Leipämäistä puolikasta en ole vielä maistanut, mutta aika sämpylöitä vastaavalta se uunista ulos tullessaan näytti.

Aurinkoleipää!

Olisin olettanut noiden nousevan vähän paksummiksi, mutta tuo lättänyys johtuu siitä jauhojen kitsaahkosta käytöstä. Ensi kerralla sitten paremmilla tiedoilla, tätä leipää tulee varmasti tehtyä toisenkin kerran! Tykkään kun ei tarvitse vaivata, vaikka oma viehätyksensä käsiensä taikinaan työntämisessäkin on.

Lättänöitä tai ei, kuohkeita niistä ainakin tuli. Melkeinpä niin kuohkeita, ettei noissa kauheasti muuta syötävää tunnu kuoren lisäksi olevan. Hyvää kuitenkin, ja sehän on tärkeintä.

Alan ehkä päästä vähän jyvälle tämän leipomishomman kanssa. Mitä vähemmän vaivataan, sitä kuohkeampaa leivästä tulee, siksi varmaan sämpyläni ovat aina olleet aika tiivistä tavaraa. Paitsi focacciaa kuuluisi vaivata pitkään juuri kuohkeuttavien ilmakuplien aikaansaamiseksi. Hmm. Onhan tuota kuukautta vielä jäljellä, ehkä siinä ajassa ehdin vielä valaistua lisää. 

Erittäin opettavainen tämä kokeilu on ollut, ja nyt katselen markettien leipähyllyjä hieman erilaisin silmin. Tänään tosin pohdin kotileipomisen ekologisuutta sähkön kulutuksen kannalta, leipomoiden uunit taitavat vähän energiatehokkaampia olla. Hiustenhalkomiseksi taitaa kyllä moinen pohdinta mennä, kun ei meillä uuni kuitenkaan joka päivä tohota. Ja tuore kotileipä on tuoretta kotileipää, siitä ei mihinkään pääse.